sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Matti Riekin loistava kirja suomalaisesta metallibändi Sentencedistä
 "Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina" julkaistiin 2014. 
Kirja kertoo bändin elämänkerran eli vuodet  1989 - 2005. 


Kirja oli tosi mielenkiintoinen alusta loppuun (262 s).
Monet lukemani musiikalliset muistelmat ovat olleet hyviä kirjoja, mutta harva näin hauska.
Tarina alkaa Sentencedin jäsenten teiniajoista ja bändin perustamisesta, käy läpi vaellusvuodet levytyksineen ja päättyy Sentencedin hautaamiseen.

Oman mukavan erityispiirteen tekstiin luo bändin jäsenten haastatteluissa murre - se on pehmeä vastakohta biisien -  yleensä englanninkielisille, synkille, kuolemaahenkiville sanoituksille.
Murre muistuttaa artistien kasvuympäristöstä ja sisäisestä minästä, joka herkistyy entisestään bändin hurjan imagon sisällä.
Kiertuelämä oli rankkaa ja vei bändin pikkuhiljaa päätepistettä kohti.
Sitä tuskaa kuuntelija ja katsoja vaan ei tajunnut.

Sentenced julkaisi paljon levyjä, jotka kipusivat heti myyntilistojen kärkeen.
Bändi kiersi keikoilla ympäriinsä Euroopassa ja Amerikassa.
Ja omasi huomattavan fanimäärän.
Tulevaisuus näytti suosion puolesta vihreää valoa - vielä mahtavampi menestys oli mahdollista.
Mutta Sentenced päätti lopettaa 2005.

Matti Riekin kirja kertoo Sentecedin tarinan perinpohjaisesti tunnelmaa kuvaavin valokuvin höystettynä.

"... Se, että bändille kehittyi maine paljon ryyppäävinä, mustiin pukeutuneina tuppisuina perustui siihen, että bändi ryyppäsi paljon, tykkäsi pukeutua mustiin eikä lätissyt turhia. Ei mihinkään muuhun..."




Blogissani olevia muita musiikkiin liittyviä
kirja-arviointeja:

Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen:Värssyjä sieltä ja täältä - Hiski Salomaan elämä ja laulut

Sami Lopakka: Marras

Teemu Suominen:Soberismia

Panu Rajala:LAVATÄHTI ja kirjamies

Jouni Hynynen:Kesämies

Elämänkertoja musiikkimaailmasta:PelleMiljoona/Jyrki Hämäläinen/Juice Leskinen

Lido Salonen:Elämä, jota ei olisi halunnut elää

Kari Kosmos:"Natty Congo Bongo" juurijuttuja Jamaikalta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti