tiistai 3. syyskuuta 2013

Panu Rajala:LAVATÄHTI JA kirjamies

 Luin tänä vuonna ilmestyneen Panu Rajalan "LAVATÄHTI ja kirjamies"-teoksen ja olin  heti alussa innoissani.
Tuskin maltoin laskea kirjaa välillä käsistäni.
Kirja kertoo kahden julkisuuden henkilön, sinivalkoisen suomalaisuuden edustajan, kirjailijan itsensä ja laulajatar Katri Helenan seurustelusuhteesta - avioliitosta - erosta.

Rajala kirjoittaa realistisesti ja nätisti.
Luvutkin on otsikoitu  kansallisromanttisesti Katri Helenan kappaleiden mukaan ja niistä voi aavistella pariskunnan yhteiselon suuntaa.
Rajalalla on taito kirjoittaa kokemansa -  oli sitten kysymys ihmisistä, asioista tai tunnelmista - selkeästi ja mielenkiintoisesti, tosi hyvällä kirjakielellä. No, onhan hän filosofian tohtori, ja kirjallisuuden alalla muutenkin kunnostautunut.
Tällä tyylillä kirjoitettuja muistelmia voi meistä jokainen toivoa itsestään kirjoitettavan.
Ainakin melkein...

Ja lisäksi kirja on kiva, humoristinen.
Rajalalla on ainakin puolueeton ja mielestäni erittäin hyvä huumorintaju.
Muutenkin hän  kirjoittaa objektiivisesti, myös itsestään.

"LAVATÄHTI ja kirjamies" on paitsi muistelma, myös luonne- ja ihmissuhdeanalyysiteos, jolla on paljon annettavaa lukijoilleen.
Muutakin kuin uteliaisuuden tyydyttäminen.

Ja kirjassahan on Happy End!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti