Vanha talo

Kesää odotellessa

Illan tullen

Polkupyörä

Pirkko Vekkeli & Liisa Jäppinen:Tätinä taipaleella/Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan

"...Haluamme olla huolettomia kuin kulkurit, joiden silmien edessä leijuu uusi seikkailu ja joiden sydämessä on varmuus siitä, että tämä seikkailu kannattaa kokea..."

Kaksi reippaasti yli viisikymppistä suomalaista toimittajanaista päätti toteuttaa yhdessä unelmansa vaeltaa  noin 800 km pitkän pyhiinvaellusreitin Pyhän Jaakon polun.
Pyhän Jaakon polku alkaa Ranskan puolelta St. Jean-Pied de Portista ja päättyy Espanjan pohjoisosassa, lähellä Atlantin valtamerta, Santioga de Compostelaan.
Tämän ikivanhan pyhiinvaellusreitin, Caminon, kulkeminen päästä päähän on paitsi henkinen myös ruumiillinen koettelemus.
Pyhiinvaellusreitin "suorittamisesta" saa Santioga de Compostelassa todistuksen.
Todistuksen saamiseksi riittää kylläkin kun vaeltaa vähintään 100 km juuri ennen päätepistettä.


Perusterveet naiset päättivät kulkea polun itselleen sopivalla, miellyttävällä  tavalla, neljässä osassa, eri vuosina.

Tarkoituksena oli tarpoa  etukäteissuunnitelman mukaan paikasta toiseen tietyn, erittäin joustavan aikataulun puitteissa.
Ja nauttia kokemuksesta!
Tarpeen vaatiessa turvauduttaisiin bussiin tai taxiin - mitä sitä itseään liikaa rasittamaan - Pyhän Jaakon polun varrella on runsaasti muistomerkkejä reitillä menehtyneistä.

Naiset tekivätkin matkat 2007, 2009, 2010 ja 2011 ja julkaisivat pyhiinvaelluksestaan kirjan 2012.
Kirjan tarkoituksena on paitsi kertoa omakohtainen kokemus legendaarisesta vaellusreitistä, myös kannustaa jokaista toteuttamaan unelmansa omalla tavallaan, itselleen sopivalla.

"TÄTINÄ TAIPALEELLA..." on suorapuheinen, kultturelli mutta hienostelematon vaellustarina,  "ruohonjuuritason elämää-kokeilu"- teos.
Hauskaa luettavaa!

Kirjassa on myös valokuvaliite ja ohjeita tuleville reissaajille.


"...Reippaat viisi kilometriä kuljettuamme olemme Larrasoanassa. 
Päätämme olla pysähtymättä. 
Mikä on ehkä virhe.
Olisimme voineet syödä kunnon lounaan ja kerätä voimia rankkaa nousua varten ja samalla välttää kuumimman keskipäivän vaelluksen. 
Jatkamme kuitenkin mäkeä ylös,sillä tienvierikyltin mukaan 500 metrin päässä on kahden tähden hotelli. 
Arvelemme, että siellä on myös ravintola tai baari.
Ei. 
Lähin on viidentoista kilometrin päässä Arressa.
Leiriydymme syömään eväitä vuoristoniitylle.
Paikka kukkivien puiden varjossa on ihana, vaikka eväät eivät vastaakaan kunnon ateriaa.
Riisumme kengät.
Bellikset täplittävät nurmikkoa.
Jostain kuuluu lehmänkellojen kalkatusta.
Peregrinoja kulkee ohi  ylempänä polulla hiljaa jutellen.
Päivä käy yhä korkeammaksi.
Ja kuumemmaksi..."



Paulo Coelhon "Pyhiinvaellus" (1987) (suomeksi 2006) on monen Pyhän Jaakobin tien, Pyhän Jaakon polun vaeltajan innoituksen lähde.
Linkki kirjaan blogissani

SATEENVARJOTON: Paulo Coelho "Pyhiinvaellus"

Metsän tarina-elokuva

                                                          Kuva: Metsän tarina-elokuva

Kävin katsomassa Metsän tarina-elokuvan (2012) ja tykkäsin.  
Elokuva on kunnianosoitus  suomalaiselle aarniometsälle ja metsän asukkaille.
Aikanaan suomalaiset palvoivat metsän jumalia ja muita metsänhaltijoita. 
Myös metsän eläimiä kunnioitettiin, vaikka niitä jouduttiinkin pyytämään syötäväksi.
Metsän tarina-elokuvan magia syntyy vanhojen uskomusten kerronnasta ja metsän elämän kuvauksesta eri vuodenaikoina. 
Lähikuvat  ja filmin ajoittainen nopeutus luovat omaa taikaansa.
Kuvat ovat välillä niin upeita, että toivoin voivani pysäyttää leffan ihaillakseni näkyä.
Ja klassinen musiikki oli hienoa.

Elokuvasta olisi voinut jättää lapsikertojan osuuden pois. 
Ehkä tarkoituksena on lapsiäänen myötä saada tulevat aikuiset innostumaan metsästä ja sen lukuisista asukkaista.
Lapsille leffa saattaa ehkä olla liian tapahtumaton.  
Mitään pelottavaa kylläkään, lapsikatsojia ajatellen, ei elokuvan sisällössä ollut -  vaikka luontoleffa olikin -  jos  ei nyt rajua ukkosenilmaa lasketa pelottavaksi.

Joka tapauksessa
"Metsän tarina"  on  leffa, josta Metsän kuningas Tapiokin diggaisi! 

Esittelytraileri (klikkaa videon oikean alakulman H:ta, jos kuva epäselvä)

Lamppu Laamanen:PALJAIN JALOIN Mazhar Albekoglun ihmeellinen elämä

 

Ihana hippi-kirja!

Lamppu Laamasen taltioima elämänkerta, suomalaisesta nukketeatteritaiteilija Mazhar Albekoglusta (julkaistu 2007), oli  joka sivua myöten kiinnostavaa luettavaa.

Turkissa 1950 syntynyt Mazhar Albekoglu karkasi ensi kerran kotoaan 14-vuotiaana.
Teininä alkanut  kulkurin tie piti  liikkellä vuosikymmeniä ja  kuljetti nuorta miestä  onnekkaasti ympäri Eurooppaa ja Aasiaa.
Elämä oli vapaata, vailla velvollisuuksia, vastoinkäymisistä huolimatta iloista  hippielämää.
Usein oli kerjättävä ja tavallinen matkustustapa oli liftata tai ... kävellä.
Mazhar itseasiassa käveli Kreikasta Intiaan puolessa vuodessa.

Mazhar selvisi huume- ja viinahöyryisestä kiertolaiselämästään, ihme ja kumma, hengissä.
Selviytymisestä voi Mazharin mukaan kiittää suojelusenkeliä, jolle töitä kyllä riitti!
Mazharilla oli kokemuksia henkimaailmasta ja usko sen olemassaoloon.
Monet ihmeelliset sattumat ja pelastumiset selittyvätkin luonnollisina juuri tämän vuoksi.
Mazharin mukaan näitä asioita meidän ei kuitenkaan kuulu eikä tarvitse ymmärtää.
Riittää kun kuuntelee omaa sisäistä ääntään ja toimii intuition varassa.
Niin elämä vie.
Mazharin näkemys oli tiukka: henkimaailman asioilla ei saa leikkiä.
Spiritismikokemus toimi yhtenä kimmokkeena tähän kantaan.

"En aina edes muista tai välitä missä maassa olen. On aivan sama missä maassa on, kun vain kävelee jalat maassa.
Kun tätä kaikkea katselee riittävän kaukaa, niin ei täällä mitään rajoja ole.
Ihmiset ovat ystävällisiä silloin kun heitä on ja moni tarjoaa autokyytiä, mutta kieltäydyn ja näytän jalkojani jolloin minulle tarjotaan kenkiä.
Otan välillä jalkineet vastaan.  Ei olisi kohteliasta kieltäytyä. Mutta en pane niitä jalkoihini, joiden pohjat ovat niin kovat että pystyn hyppimään vaikka okaisilla oksilla ja naurattamaan tempulla lapsia.
Kengät päätyvät yleensä jollekin köyhälle, ei kuitenkaan itseäni köyhemmälle,koska sellaista ei ole." 

Intiassa Mazhar Albekoglu tapasi suomalaisen Tarjan.
Nukketeatteri-innostus alkoi samoihin aikoihin -   liekö enne tulevista lapsista.
Rakkaus Tarjaan vei 1979 ensi kerran Suomeen.
Pari avioitui ja sai viisi lasta kahdeksan vuoden sisällä.
Mazharilla on myös kuudes lapsi, jolla niinikään on viisi sisarusta kotimaan perheessään.
Tarja opiskeli perheen kasvun myötä papiksi.
Mazhar perusti Helsingissä 1980-luvun lopulla monikulttuurisen Punky Reggae Partyn, jonka syke jatkui vielä seuraavalla vuosikymmenellä.
Mazhar Albekoglun nukketeatteri heräsi uuteen kukoistukseen ja elää edelleenkin.

Mazhar Albekoglun ihmeellinen elämä on yksi parhaimpia hippielämää kuvaavia kirjoja.
Elämäntapatyylin laittomuuksista huolimatta hyvä matka- ja oppikirja.
Sisaruskirjana pidän James Michenerin romaania "Kohtauspaikka Torremolinos".

SATEENVARJOTON: James A. Michener:Kohtauspaikka Torremolinos


Lamppu Laamasen viime vuonna lukemani "Tavastiaklubi, Helsinki" oli tosi  hauska ja paljon asiaa sisältävä historiikkiromaani - vaikkakin kuvitteellinen sellainen.

Petri Karra: Pakenevat unet

Sain juuri luettua Petri Karran kolmannen  romaanin "Pakenevat unet", julkaistu 2012.  
Realistinen, raju, ja koskettava kuvaus narkomaaniäidin heitteillejääneistä lapsista.
Päähenkilöiden 14-vuotiaan Nastan ja hänen pikkusiskonsa 
6-vuotiaan Nadjan tarina on tragedia lapsista, jotka joutuvat ottamaan vastuun paitsi itsestään, myös äidistään, selviytyäkseen arkipäivästä toiseen.
Narkkarit, juopot, huumekauppiaaat, varastetun tavaran diilaajat, koulukiusaajat, sosiaaliviranomaiset kuvataan uskottavasti. Käyttäytymisen kuvaus on suorastaan loistavaa! 
Kirja on kertomus olosuhteiden aiheuttamista teoista, joihin Nasta vastuunkantajana  ajautuu.

"Oletsä miettinyt sitä sijaishuoltoa, mistä puhuttiin viime kerralla? 

Aluksi vastaanottokotiin ja sitten johonkin mukavaan perheeseen. Ainakin siksi aikaa kun äitisi pääse kuiville?"

"Ei me lähetä mihinkään. Ei mutsil oo mitään hätää. Mä hoidan kaiken, mä otan vastuun kaikest. 

Me pärjätään. Mä pärjään, enkä tartte teiltä yhtään mitään! 

En ees rahaa. 

Antakaa vaan meidän olla rauhas.

Emmä muuta pyydä. Jättäkää meidät rauhaan. 

Hoitakaa vaan niiden asioita jotka tarttee teitä. 

Ja niitä täällä riittää. Mä en kaipaa keneltäkään mitään. 

En koskaan."

"Pakenevat unet" on realistisen kaunokirjallisuuden huippuja!

Petri Kotwica tekee kirjasta elokuvan syksyllä 2013. 


Petri Karran esikoisesta "Haarautuvan rakkauden talosta" (2008) tykkäsin kovasti. 
Karran kakkonen "Kohtalonohjaaja" (2011) oli  liian "scifi" minun makuuni.