sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Heikki Kaaranen: Operaatio punainen


Asekätkentä
-Karjala takaisin-
Venäjän ja EU:n välinen viisumivapaus

Näihin pääteemoihin rakentuu Heikki Kaarasen esikoisteos Operaatio punainen (2004), poliittinen trilleri, joka tekee mahdolliseksi sen, mistä monet vain uneksivat.Kirjan tapahtumat ajoittuvat alkua lukuun ottamatta vuosiin 20xx.

Kiristystä, lahjontaa, vakoilua, onnettomuuksia, murhia...ja paljon muuta on tarjolla myös Suomen rajojen sisäpuolella.

Sujuvasti etenevän jännityskirjan 230 sivua ovat täyttä toimintaa.
Yhtään suvantokohtaa ei kirjassa ole.

Kirjan juoni pyörii osittain politiikan syövereissä, mutta ei haittaa, vaikka lehdet olisivat jääneet lukematta ja tv:n napsautit kiinni uutisten ajaksi.
Kaaranen kirjoittaa hyvin ja mukana pysyy varmasti.

Minäkin, joka en ole dekkareiden enkä politiikan intohimoinen harrastaja, luin tiivistunnelmaisen kirjan nopeasti.
Jännite säilyi alusta loppuun saakka.

Yhdyn myös kirjailijan loppukiitoksessa olevaan tekstiin

"Suomessa on paljon ihmisiä, joiden mielestä tällaista tarinaa ei saisi kirjoittaa eikä julkaista.
Monet heistä tienaavat leipänsä politiikassa tai korkeissa valtion viroissa."


Lukuiloa!


Linkit blogissani Kaarasen muihin kirjoihin:

Heikki Kaaranen: Myrkynkylväjä

Heikki Kaaranen "Kupla kimaltaa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti