sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Owen Sheers "Vastarinta"


Vaihtoehtohistoriallisiin romaaneihin lukeutuva Vastarinta kuvaa toisen maailmansodan kulun toisin:

Natsi-Saksa torjuu liittoutuneiden Normandian maihinnousun ja hyökkää sen jälkeen Iso-Britanniaan. Muillakin rintamilla Owen Sheers kirjoittaa historian uusiksi.


Vastarinnan tapahtumat keskittyvät Iso-Britanniaan walesilaiseen kylään.

Syrjäinen, muutamien perheiden asuttama kylä elää luonnon ehdoilla. Lähes kaikki tykö tarpeet tuotetaan itse kovalla ruumiillisella työllä. Varsinkin lampaiden hoitoon karuissa luonnon oloissa saa havainnollisen ja kouriintuntuvan otteen.

Sodasta kuullaan kylän ainoan radion kautta. Mutta mikä tieto on totta mikä propagandaa, jää itse kunkin arvioitavaksi. Tunnelma kyläläisten keskuudessa on varovaisen vaitonainen.


Ja eräänä aamuna kylän loputkin miehet ovat kadonneet, viestiäkään jättämättä.


Samaan aikaan Britannian etelä-rannikko on vallattu ja saksalaisten joukot etenevät.

Lontoo on vielä englantilaisten. Väestöä evakuoidaan pohjoiseen.


Vallatulla rannikolla natsi-upseeri saa käskyn kerätä muutamia miehiä partioksi tehtävää suorittamaan. Mitä, se on vielä salaisuus.


Viikkojen kuluttua saapuu kyseinen partio tähän eristyneeseen kylään.

Aiemmin sota ei ollut näkynyt päivittäisessä elämässä.

Nyt miehitys oli läsnä.

Partiolla oli määräykset siviiliväestön kohtelusta.

Samoin kylän naiset tiesivät, mitä seurasi yhteistyöstä saksalaisten kanssa.

Mutta oli tulossa talvi ja miesten velvollisuuksiin kuuluvat työt olivat naisten tehtävinä.


Miten selvitä vallitsevassa tilanteessa hengissä luopumatta isänmaallisista periaatteistaan?


Owen Sheersin esikoisteos Vastarinta ilmestyi 2007, suomeksi viime syksynä.

Owenin jännityskirja on kuvaus tapahtumista, joissa ihmiset traagisista olosuhteista huolimatta paljastavat myös kauneimpansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti