lauantai 29. elokuuta 2009

Stieg Larsson:Miehet jotka vihaavat naisia

MAHTAVA DEKKARI

Luin Stieg Larssonin 612 sivuisen pokkarin Miehet jotka vihaavat naisia.
Tiistaina näin kirjan kirjaston pikalainahyllyssä (laina-aika 7 pv) ja lainasin välittömästi. Pikalainahyllyssähän on bestsellereitä ilman varausta.
Nähdessään haluamansa kirjan, pitää lainata se välittömästi. Ei tiedä milloin sama teos tulee seuraavan kerran eteen.Miehet jotka vihaavat naisia-teos on julkaistu vuonna 2005. Kirjailija itse kuoli edellisenä vuonna, vain 50-vuotiaana sydänkohtaukseen. Hän jäi näin ollen vaille kirjan menestymisen tuomaa glamouria. Ensimmäistäkään kirjaa ei ehditty myydä hänen eläessään.
Kirjailija oli kirjoittanut valmiiksi käsikirjoitukset Millenium-trilogiaan, jonka ensimmäinen osa mainittu teos on.

Miehet jotka vihaavat naisia kertoo Millenium-lehden toimittajasta, joka joutuu kunnianloukkauksesta vankilaan. Paljastusjuttu varakkaan liikemiehen hämäräbisneksistä kaatuu oikeudessa riittämättömiin todisteisiin. Kostoksi liikemies yrittää tuhota sekä toimittajan että lehden.
Samaan aikaan erään sukufirman eläkkeellä oleva johtaja haluaa kyseisen toimittajan selvittävän, mitä tapahtui tämän johtajan vuosikymmeniä sitten mystisesti kadonneelle veljentyttärelle.Kukaan ei ollut pystynyt ratkaisemaan omituista mysteeriä.
Toimittaja saa avukseen suvun salaisuuksien selvittämiseen omalaatuisen tietokoneneron, jonka erikoisavuihin kuuluu taito selvittää ihmisten yksityiselämä perin pohjin.
Ja tutkinta vie heitä pikkuhiljaa syvemmälle salaisuuksien ja raakuuden syövereihin.

Kirja juoni etenee sujuvasti alkusivuilta lähtien. Teksti on mukavaa luettavaa ja asiat on ilmaistu hienostelematta, mutta tyylillä. Kerronnasta huokuu voimakas oikeudentaju. Kirjoittaja on myös hyvin perillä liike- ja pankkimaailmasta.
Rasismin vastaisuus, väkivallanvastustaminen sekä halu paljastaa yhteiskunnan epäkohtia ovat todellisuudessakin olleet Stieg Larssonin hyveitä.
Teos paljastaa salaisuuksia, joita ympärillämme on koko ajan, mutta joiden esiin tuominen vaatii uskallusta, varsinkin niistä kärsiviltä.
Enempää en kerro kirjasta, jotta saatte itse soljua tapahtumiin mukaan.

Minullekin kävi niin kuin ounastelin tätä teosta lainatessani:
Yöllä lamppua ei olisi millään malttanut sammuttaa.

Kirjalle myönnettiin Lasiavain 2006-palkinto vuoden parhaana pohjoismaisena dekkarina.
Kirjasta on julkaistu elokuva vuoden 2009 keväällä.

1 kommentti:

  1. Kävin katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan ja säpsähdin välillä kauhusta niin etten meinannut penkillä pysyä.

    VastaaPoista